Kalastuskohteet
Valmiit matkapaketit
| Taimenta Islannista: kuusi päivää ja kolme jokea |
Taimenenkalastus Islannissa on kasvattanut jatkuvasti suosiotaan. Islannissa on lukemattomia taimenjärviä ja -jokia, niin korkealla vuoristossa kuin alavalla maalla lähellä mertakin, ja monet niistä tarjoavat parasta mahdollista taimenen kalastusta. Taimenta voi kalastaa periaatteessa ympäri vuoden, mutta paras taimenen kalastuskausi alkaa toukokuun alkupuolelta ja kestää elokuulle. Seikkailullisin tapa tutustua taimenenkalastukseen Islannissa ovat useampia Islannin jokia sisältävät combopaketit. Matkat ovat tarvittaessa hyvin räätälöitävissä ja niiden pituus voi olla esimerkiksi kolme, kuusi tai kymmenen päivää. Majoitus näillä matkoilla tapahtuu viihtyisillä ja tasokkailla lodgeilla self-catering -periaatteella ja siirtyminen paikasta toiseen matkan hintaan kuuluvalla vuokra-autolla. Tungufljot, Galtalækur ja BruaráKuuden päivän combopakettimme sisältää kuusi päivää kalastusta kolmella Etelä-Islannin joella - kaksi kalastuspäivää kullakin joella. Pakettiin kuuluvat Tungufljot, Galtalækur ja Bruará. Tungufljot Trout Beat - Tungufljotin taimenalueTungufljotin taimenalue sijaitsee joen yläosilla, alueella, jolla joen kolme suurinta sivujokea laskevat Tungufljotiin. Matkasta vastaava islantilainen yhteistyökumppanimme Angling Club Lax-á on tutkinut aluetta aktiivisesti muutaman vuoden ajan ja päässyt hyviin tuloksiin. Taimenalue on kohtuullisen laaja joten samalla poolilla ei tarvitse kahden päivän aikana käydä yhtä kertaa enempää kopaisemassa - paitsi tietenkin siinä tapauksessa että löydetty spotti kuhisee taimenta. Alue on hyvin vaihtelevaa, ja ottipaikat vaihtelevat pitkistä ja syvistä pooleista häivähtävän pieniin peileihin nopeissa virtauksissa. Paras menetelmä alueen kalastamiseen on kulkea sitä ylävirran suuntaan ja yrittää tavoitella näyttäytyviä kaloja. Taimenkanta on kohtuullisen kookasta joka kertoo siitä, että joen taimenilla on runsaasti ravintoa. Paras aika Tungufljotin kalastamiseen koittaa kesäkuussa ja jatkuu elokuun loppupuolelle, mutta kalastus on hyvää myös aiemmin toukokuussa ja aivan kauden loppupuolella syyskuullakin. Majoitus taimenalueella tapahtuu lähistöllä sijaitsevissa hyvinvarustelluissa mökeissä (joita on lähistöllä useampia) ja perustuu self catering -periaatteeseen. Kuhunkin mökkiin mahtuu 2-4 kalastajaa. Joki sijaitsee noin 100 kilometrin etäisyydellä maan pääkaupungista Reykjavikista. GaltalækurGaltalækur on West Rangán kolmen kilometrin mittainen sivujoki, joessa on 20 kaunista poolia. Joki on pienehkö, mutta vaatimattoman koon ei pidä antaa hämätä - tämä kaunis kristallinkirkas virta tuota eräät Islannin kookkaimmista taimenista. Taimenien koko vaihtelee paunasta yli 15 paunaan, Galtalækurin kookkain taimen pyydystettiin vuonna 2003 ja se nytkäytti vaa'an 17 paunan lukemiin. Nopeaa virtausta rytmittävät vesiputoukset ja kosket tekevät joesta ihanteellisen ylävirtaan suuntautuvaan nymfikalastukseen ja pocket-kalastukseen. Majoitus Galtalækurin alueella tapahtuu Lax-án omistamalla mökillä lähellä jokea, mökki sijaitsee suunnilleen 110 kilometrin päässä Reykjavikista. BruaráBruará on Islannin toiseksi suurin lähdesyöttöinen joki. Joki on noin 38 kilometrin mittainen ja laskee vetensä Hvitá-jäätikkövirtaan. Bruará saa alkunsa useilta kylmiltä lähteiltä kauniista maisemistaan tunnetun Bruararskordin kanjonin takaa. Bruará soveltuu erinomaisesti nymfikalastukseen, samoin streamereilla tapahtuvaan kalastukseen. Alueen kalasto koostuu erityisesti kookkaasta raudusta (keskikoko kolme paunaa), loppukesästä joelta saattaa satunnaisesti tavoittaa lohenkin. Majoitus tapahtuu hyvin varustellulla mökillä self catering -periaatteella tai lähistöllä sijaitsevassa hotellissa. Joki sijaitsee suunnilleen 85 kilometrin päästä maan pääkaupungista Reykjavikista. Hinnat, lisätiedot ja varaukset
Hinta sisältää: kaksi päivää kalastusta kullakin joella, majoituksen (self catering), vuokra-auton ja kartat sekä ajo-ohjeet kohteisiin ja majoituksiin. Matkanjärjestäjä ja varaukset:Tungufljotin, Galtalækurin ja Bruaran kalastusjärjestelyistä, majoituksista ja muista matkaan liittyvistä palveluista Islannissa vastaa islantilainen Angling Club Lax-á, vastuullisena suomalaisena matkanvälittäjänä ja matkanjärjestäjänä muiden palveluiden osalta toimii Wild Sport Finland Oy. Tiedustele vapaita viikkoja tai kysy lisää meiltä, GSM +358 0(40) 5194095 / Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen tai info@fishbum.travel. Lisätietoa |


